Yhteystiedot

Pajusen Eräilijät ry
Pajuskyläntie 674
34870 Visuvesi
Allan Arponen
0400-426817
allan.arponen@netti.fi

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Pajusen luontoa

Ruoveden Yhteiskoulun biologian ja maantiedon Emeritus Lehori Yrjö Makkonen:

Luontopoluista yleensä

Luontopolkuidea  on  muutaman vuosikymmenen ikäinen ja lähtöisin koulumaailmasta. Vaikka en ihan tarkkaan muista vuosilukuja, tulee mieleeni ne biologian ja maantieteen opettajien päivät, jolloin niistä ensimmäisiä kertoja puhuttiin ja neuvottiin myös tekemään. Opettaja suunnittelee ja sitten luokka monisteiden kanssa polulle. Siellä edettiin rastilta toiselle, katsottiin kohdetta ja merkittiin vastaus kysymykseen tai painettiin asia vain mieleen. Suuri luonto opetti ja opettaja istui kannonpäässä valmiina vastaanottamaan vastauksia ja kysymyksiä.

Vasta silloin tavallaan herättiin ajattelemaan koulussakin, miten ennen opittiin asioita luonnosta parhaiten ja miten ihminen yleensäkin oppii tuntemaan ympäristöään. Pieni ideana, mutta tulokset tosi hyviä. Muistan vielä sen ajan, jolloin opettaja näytti luokassa täytettyä lintua ja yritti herättää kiinnostusta esittelemällä havaintovälinettään monelta puolelta ja vertailemalla siipisulkien pituutta ja jalkojen väritystä. Maaseudun oppilaat olivat jo koulumatkallaan nähneet ja kuulleet paljon enemmän ja eläimet ja kasvit olivat heille jokapäiväisiä tuttuja.

Tästä sitten on tultu nykypäivään ja luontopolkujen monipuoliseen tarjontaan. Meilläkin on täällä ihan oma omituinen luomuksemme, joka pyrkii haastamaan muita vastaavia luomuksia ja ainakin palvelemaan yhä kasvavaa liikunnan ja tiedonnälkää. Ja tähän on päästy

melkoisen urakan, lujan uskon ja käsittämättömän hyvän tuurin kautta. Suuren hankkeen palaset ovat ikään kuin loksahtaneet paikoilleen, vaikka emme saa unohtaa kaiken takana olevia puuhamiehiä ja -naisia.

Paljon on kiistelty siitä, millainen tieto on ihmiselle tärkeintä ja vastaukset riippuvat siitä keneltä kysytään. Alkuperäisintä tietoa on kuitenkin tieto ympäristöstämme, tieto ravinnosta, vaaroista ja terveyden säilyttämisestä jne. Lyhyesti sanottuna tieto luonnosta on koko ihmiskuntaa yhdistävä ja todella keskeisintä olemassaolomme ja lajinsäilymisen kannalta.

Pajusen eräilijöiden luontopolku

Tämän luontopolun alkuvaiheita lienee tarinoitu jo paljon ja silläkin tiedolla on tietty mielenkiintonsa. Toivottavasti siitä jää vielä lapsillekin jotain kerrottavaa.

Varsinainen polku on monessa suhteessa hieman poikkeuksellinen. Siitä puuttuu ikään kuin koko luonnostakin sellainen opillinen järjestelmällisyys ja asiat tulevat esille sattumanvaraisesti. Maantieteelliset ja biologiset taulut ovat toistensa lomissa ja niiden aiheet poukkoilevat sinne tänne. On siirryttävä nopeasti uuteen asiaan seuraavan taulun myötä.

YM nimimerkillä varustetut taulut on käsintehtyjä piirtoheitinkalvoja. joita tekijä oli tottunut tekemään opetustyössään. Ehkäpä ne näin tulevat lähemmäksi luonnossa liikkujaa ja antavat uskoa siihen, että vielä nykyaikanakin voi tehdä asioita ilman merkittäviä teknisiä apuvälineitä.

Taulujen aihepiiri vaihtelee myös tietotason mukaan lapsista lukioikään, mutta toivottavasti ne ovat lukukelpoisia kaikille. Onhan polku tarkoitettu kaikenikäisille

 Itse kohdetta voi toisinaan olla vaikeaa tavoittaa maastossa, mutta sirpaleistahan luontokin muodostuu. Kohde voi siis olla vaikka koko maisema tai taivaankansi.

 Toisaalta on tosi vaikea sanoa, mikä olisi tärkeintä tietää luonnosta. Mistä tahansa pienestäkin yksityiskohdasta saattaa ns. asiantuntija vetää pitkänkin esitelmän. Oppikirjojen asiajärjestys ja–valinta on taas pitkän ja satunnaisen kehityksen tulos, jota sitten on ruvettu seuraamaan myöhemmin julkaistuissa kirjoissa, eihän se voi olla mikään paavillinen julistus. Kun jokin asia on siinä polulla edessä, on tarkoitus palauttaa mieliin siitä asiayhteyksiä ja kenties vähän koulumuistoja. Kulkijalla on vapaus seurata opetusta tai käydä polkua eteenpäin, opettaja ei ole siinä sekoittamassa asiaa. Kenties seuraavalla kerralla samassa paikassa on tilaisuus viivähtää.

Näin kertyy vähitellen lisää luontotietoutta ja koululaisetkin saavat uutta intoa koulutyöhön.

Se mitä ei koskaan tunnu olevan riittävästi on tietysti lajintuntemus. Linnuistahan on esillä melko kattava taulusto, mutta kasvikuntaa edustavista lajeista sekä selkärangattomista eläimistä liian vähän.  Etenkin varsinaiset ruohovartiset ns. putkilokasvit olisi tunnettava paremmin. Kun kasvien keräys aikoinaan lopetettiin kouluissa, rapistui myös niiden lajintuntemus totaalisesti. Kasvilajien opettaminen näin luontopolulla olisi kyllä mahdollista, mutta olisi tavattoman laaja ja hallitseva.

Luontotaulujen aiheet

Eri ihmiset näkevät maisemassa eri asioita. Taiteilija näkee muotoja ja värejä, talousmies pohtii, miten näkyvää voisi parhaiten hyödyntää. ja tutkija miettii syntyjä syviä.  Siinä kulkiessa voi siten laajentaa maailmankuvaansa ja harrastuspiiriään. Jos tiedonjano ei hellitä on sitten kotona mahdollisuus lukea lisää vaikkapa internetistä tai kirjoista. Nykyaikana luonto-ohjelmat ja -esitelmät ovat kaikkien tavoitettavissa, mutta kuinka moni meistä jaksaa niitä seurata.

Luonnossa esiintyvät kierrot ja monet hieman piilossa olevat rakenteet ovat sitä keskeisintä tietoa, jota olen koittanut välittää luontopolun kulkijalle. Onhan itse elämäkin erään määritelmän mukaan maapallollamme tapahtuvien moninaisten kiertojen kokonaisuus ja ilmentymä. Mainittakoon esim. veden kiertokulku, metsän kierto, energian kierto jne. Luettelo kaikista tauluista ja lyhyt asiaselostus niistä on varmasti tässä tarpeen.

Ruoveden luonto pähkinänkuoressa

Ruoveden maankamara on ikivanhaa peruskalliota, joka on jäänyt jäljelle kun eroosio on kuluttanut täällä aikoinaan kohonneen mahtavan sveko-fennialaisen poimuvuoriston. Tämän ’ns. peruskallion päälle on sitten jäänyt viimeisten jääkausien muodostamat irtonaiset maalajit kuten moreeni, sora, hiekka, hieta, hiesu ja savi, josta syntyivät kauniit harjut.  Rikkonaisen ja korkeudeltaan vaihtelevien pinnanmuotojen lomaan jäivät jääkautta seuraavien Itämeren vaiheiden jälkeen syntyneet vesistöt ja erikoisuutena syviin kalliohalkeamiin muodostuneet siirrosjärvet.

Kostean ja viileän ilmasto vallitessa syntyi helposti turvetta, jolloin järvetkin saivat hieman ruskean vivahteen kun suovesiä valui järviin. Jääkausien jälkeisen maankuoren hitaan kohoamisen ansiosta vesistöjen laskusuunta muuttui ja eteläinen sekä läntinen laskusuunta alkoi olla täällä vallitseva. Vesistöjen historian vaiheiden tarkastelu voisi tuoda esille paljon mielenkiintoista pohdittavaa, jolla on merkitystä myös ihmisen vaiheiden kannalta.

Maan pintaa muokkaavien tekijöiden osalta elämme täällä nykyisin ns. peneplaanivaihetta, jolla tarkoitetaan eräänlaista puolitasankoa, joka on vuoristojen ja varsinaisten tasankojen välinen maiseman olomuoto. Se on eräänlainen eroosion päätetaso, joka ei luonnollisestikaan ole geologisesti mikään lopullinen vaihe, vaan tämänhetkinen meidän ihka oma maisemamme ja kotiseutumme. Suurin piirtein tasainen mutta pikkupiirtein rikkonainen ja  hyvin monipuolinen ja siitähän me koko ajan puhumme.

Ilmastolla tarkoitetaan sään säännönmukaisuutta ja meillä ilmasto on säännöllisesti  epäsäännöllinen. Useat samanaikaiset vaikuttavat suursäätilan tekijät tekevät sään ennustamisen meillä vaikeaksi. Mainittakoon esimerkiksi polaarisäärintamalinjan  ajoittainen läsnäolo itä- länsisuuntaisine käyrineen, suuri manner idässä sekä lännestä vyöryvät sykloniperheet. Lisäksi paikallisesti vaikuttavat tekijät kuten pohjoisesta tänne juuri ja juuri ulottuva Lapin sormi ja maanpinnanmuotojen vaihtelevaisuus. Länsi- ja lounaistuulet tuovat onneksemme silloin tällöin lauhkeampia ilmavirtauksia. Soiden turvearkistoista voimme taas lukea ilmastomme vaiheista viimeisen jääkauden jälkeen. Onhan näiden arkistojen paksuus täällä keskimäärin 3,5 m.

Luontopolun tauluista huomaan nyt puuttuvan ilmastoomme keskeisesti vaikuttavien tekijöiden opastaulun, mikä seikka täytynee korjata. Onhan yleisin puheenaihe aina säästä.

Elollisen luonnon osalta Ruoveden luonto on myös saanut tavallista enemmän.

Satumme tässä suhteessa elämään jonkinlaisessa välimaastossa eli vaihettumisvyöhykkeessä. Täällä kohtaavat sopivassa suhteessa pohjoinen ja eteläinen sekä läntinen että itäinen eliölajien levinneisyys. Lajistossa se merkitsee rikkautta, kun kaikki vaihtoehdot voivat olla vielä esillä. Mainittakoon esimerkkinä putkilokasvien (tavalliset ruoho- ja puuvartiset) määrä on meillä yli 300 kun se keskimäärin samoilla leveysasteilla on tuskin 200 lajia. Täällä siis pohjoiset ja eteläiset sekä läntiset että itäiset lajit lyövät kättä toisilleen ja yrittävät elää samoilla paikoilla. Kovin tarkkoja eri eliömuotojen lajimääriä en tohdi esittää, koska ne tarkentuvat jatkuvasti.

Toisaalta mielenkiintoa tällaista vertailevaa lajimäärää kohti kyllä olisi olemassa. Luontopolun kulkija voisi hyvinkin itse pyrkiä tekemään tällaista kartoitusta kilpailumielessä. Oman lukunsa ansaitsisivat sitten ne erikoisuudet joita esittelemme ylpeinä vieraspaikkaisille. Tällaisia lajeja on meillä melko runsaasti sekä kasveissa että eläimissä, miksei myös maiseman muodoissa. Pajuskylän luontopolulle niitä ei ole kuitenkaan erikoisemmin liiennyt tai emme ole niitä vielä löytäneet. Jäädään nyt hetkeksi kuulostelevalle kannalle.

Erkki Siitonen Pohjois-Pirkan MHY:

NIKKILÄN TILA, JONKA MAALLE ERÄKESKUKSEN KIINTEISTÖT SIJOITTUVAT

Ruoveden kunta on ostanut v. 1919 Ferdinant ja Amanda Nikkilältä NIKKILÄ- nimisen tilan. Kaupan kohteena oli silloin lähinnä metsämaita 316 ha.

Nykyinen kunnan omistaman Nikkilän tilan pinta-ala on n. 200 ha.

Tilalla olisi ollut muitakin ostajia, mutta Nikkilät halusivat myydä tilansa Ruoveden kunnalle.

(Sosiaalinen ajattelutapa/näkökulma, Nikkilän aviopuolisot olivat lapsettomia. Tällöin, v.-19, elettiin yhteiskunnallisesti sekavaa aikaa, kunnille tuli sosiaalisia velvoitteita.)

Nikkilän talouskeskus sijaitsi entisen Pajusen koulun paikkeilla.

Ferdinant Nikkilä oli luonteeltaan hiljainen, vaatimaton ajattelija, mutta kuitenkin uudistusmielinen.

Nikkilällä oli Purtunlahdella sahahanke nykyisen uimarannan kohdalla. Varsinainen sahaustoimintaa ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin. Vanha muistitieto kertoo, että sahalla sahattiin yksi tukkipölkky puoliväliin, johon sahaus sitten jostain syystä loppui.

Sahalaitoksen höyrykone myytiin Aimon Sahalle Visuveteen. Mainittakoon että höyrykoneen teho oli noin100 hevosvoimaa. Nikkilällä oli talouskeskuksena alakerrassa myös pieni meijeri.

Ruoveden kunta hyödynsi metsäalueita normaalisti taloudellisia periaatteita noudattaen.

Metsänhoito- ja puunkorjuutöitä teetettiin paljolti työllisyysnäkökotia huomioiden paikallista työvoimaa käyttäen.

Alkuvaiheessa polttopuun hakkuulla oli suuri merkitys.

Aluksi tukit toimitettiin ja myytiin lähinnä Visuvesi Oy:lle, Aimon Sahalle ja Kotvioon.

Myöhemmässä vaiheessa puutavaraa myytiin monille eri ostajille.

Tiestöä  tilalle alettiin jonkin verran parantamaan ja rakentamaan  -50 – 60 luvuilla.

Nykyisin tilan metsiä hoidetaan ja käsitellään laaditun metsäsuunnitelman mukaisesti huomioiden metsien monimuotoisuuden sekä arvokkaat luontokohteet. Tilakohtaisia puustotietoja ei ole kuitenkaan  kunnan suunnitelmista helposti saatavissa, ei ainakaan muutaman kymmenen vuoden takaisia. Aikaisemmin kuntien omistamien metsien käytölle on ollut vain jonkinlaisia pintapuolisia suunnitelma; velvoite oli  suunnitelmallisuusvelvoite, joka oli olemassa jo ennen sotia, mutta sen sisältö oli vain periaatteina ihmisten ”päässä”

Varsinaiset metsänkäyttösuunnitelmat tulivat käyttöön –50 luvulla. Suunnitelman tavoite on ohjata metsien käyttöä ( hakkuu ja hoito)siten, että metsätalous on ”kestävää”.

Nykyinen metsäsuunnitelma on valmistunut v. 2000.

Kunnilla oli ennen sotia (-20 – 30 luvuilla) työttömien työllistämisvelvoite. Metsien hakkuu- ja hoitotöissä kunta työllisti merkittävän paljon miehiä. Kaikki hakkuu- ja hoitotyöt tehtiin käsin miestyönä ja mm. metsäojia kaivettiin paljon käsin.

Nikkilän tilan puustosta on vain ylimalkaisia tietoja. Nikkilän tilan tultua Ruoveden kunnan omistukseen, puustot olivat sekapuustoja, kuusi-koivumetsiä. Alkuvaiheessa hakattiin paljon polttopuuta, lähinnä koivuhalkoja ja vanerikoivuja. Koivikoiden jälkeen metsät muuttuivat pääosin kuusivaltaisiksi sekametsiksi. Nikkilän tilan metsiä on  hakattu viimeisten 20 vuoden aikana voimakkaasti.  Maapohjahan  on valtaosin hyväkasvuista. Vuoden –78 Aarno-myrsky kaatoi tilalta kuusikoita melko paljon. Tilan tämänhetkinen vuotuinen hakkuusuunnite on pienempi kuin kokonaiskasvu, johtuen runsaasta nuorten metsien osuudesta.

 

Heikki Saarinen:


HIEMAN RUOVEDEN LINNUSTOSTA


  Joulukuussa 1902 tavattiin Visuveden Kaivoskannan kanavalla kaksi pohjankiislaa poikkeuksellisen voimakkaan läntisen  talvimyrskyn seurauksena. Tämä havainto on ensimmäisiä Ruoveden linnustoa käsitteleviä tietoja. Tuolloin lintuja havaittiin peräti 58 paikkakunnalla. Tuon esiintymisen jälkeen lintu on havaittu Suomessa vain neljä kertaa.

Numerotietoa linnustosta

 Suomessa on havaittu tähän mennessä 446 luonnonvaraisiksi tulkittua lintulajia. Ruovedellä näistä on havaittu melko tarkalleen puolet eli hieman yli 220 lintulajia.

Pesiviä lajeja Ruoveden linnustoon kuuluu tällä hetkellä n 115-120.

Kun vielä mainitaan, että talvikuukausina (lintuharrastajan talvikuukaudet ovat joulu-, tammi- ja helmikuu) Ruoveden linnustoon kuuluu suunnilleen 35- 40 lajia, saamme hieman perustietoa Ruoveden linnustosta pelkkien numeroiden valossa.

Linnusto muuttuu

 Ensimmäinen Suomessa koskaan tavattu töyhtöhyyppä havaittiin Pudasjärvellä v 1865. Ensimmäisen kerran sinitiainen pesi Suomessa v 1859 Helsingissä.

V 1901 makeistehtailija Karl Fazer toi Saksasta Suomeen ensimmäiset fasaanit, 10 koirasta ja 30 naarasta.

Nämä esimerkit osoittavat sen, että Suomen linnustossa tapahtuu vähitellen muutoksia. Uusia pesimälajeja tulee hiljalleen, lintulajien kannoissa tapahtuu muutoksia, molempiin suuntiin.

Myös Ruoveden näkökannalta katsottuna lintulajistossa tapahtuu muutosta. On taantuvia lajeja joita vielä esimerkiksi muutama vuosikymmen sitten tavattiin runsaasti. Meiltä löytyy myös joitakin lajeja, joiden kanta on voimakkaasti kasvanut.

Runsastuneet lajit Ruovedellä

Tähän kategoriaan kuuluvista lajeista voisi mainita seuraavat: härkälintu, harmaahaikara, laulujoutsen, sepelkyyhky, sinitiainen, naakka ja viherpeippo. Sinitiaisen ja viherpeipon lukumäärien kasvuun tärkein syy on lintujen talviruokinta.

Kansallislintumme laulujoutsenen lukumäärän kasvu on kaikille tuttua 1950-luvun sukupuuttoon kuolemisen uhasta nykypäiviin.

Muutamassa vuodessa pesivä härkälintukantamme kasvoi melko voimallisesti, vakiintuen sitten suunnilleen samalle tasolle.

Harmaahaikara on viimeisempiä Suomen pesimälintuja. Ruovedellä se ei vielä ole pesinyt, mutta lintuja havaittiin esimerkiksi viime elokuussa samana päivänä eri puolilla Ruovettä yli 20 yksilöä.

Kottarainen, ruisrääkkä ja tuulihaukka kuuluvat lintulajeihin joiden kanta on vielä 10-20 vuotta sitten ollut todellisessa aallonpohjassa, mutta joita Ruovedellä viime vuosina on esiintynyt vähitellen enemmän. Tuulihaukka oli vielä 1960-luvulla yleisin päiväpetolintumme, mutta sen kanta romahti täysin, osin esimerkiksi maataloudessa käytettävistä kemikaaleista johtuen. Nykyisin Ruovedelle on asennettu peltolatojen seiniin n 60 tuulihaukan pesälaatikkoa, joita se hiljalleen on ottanut käyttöönsä.

1970-luvulla kottaraisia oli erittäin runsaasti, mutta mm lehmätilojen vähentyminen romahdutti kannan. Kottarainen tarvitsee matalaa niittyä, laidunta, löytääkseen ravintoa. Myös tässä pöntötys on muutaman vuoden ajan ollut auttamassa kannan kasvua. Karjatilojen ja hevostilojen lähistölle on viety kottaraista varten pönttöjä, jotka ne ovat hyvin omineet käyttöönsä.

Kesällä 1999 saapui Karjalan kannaksen kautta runsaasti ruisrääkkiä maahamme. Siitä alkaen sitä on jälleen tavattu Ruovedelläkin. Sen on todettu pesineenkin muutaman kerran. Vuosittain sitä on havainnoitu meillä 15-40 yksilöä.

Linnuston taantumiseen vaikuttavia tekijöitä

Kun puhutaan lintulajeista, joiden pesimäkanta on Ruovedellä viime vuosien aikana vähentynyt, on todettava pari tekijää, jotka ovat yleisestikin olleet vaikuttamassa Suomen linnuston muutoksiin.

Ne ovat maataloudessa tapahtunut rakennemuutos sekä muutokset metsien hoidossa.

Maatalous on muuttunut siten, että karjatiloja on enää harvakseltaan, peltoja on kesannoitu tai jopa metsitetty, sekä jäljellä olevia peltolohkoja on salaojitettu, jolloin pelto-ojien tarjoamaa suojaa ei enää olekaan.

Metsät ovat nykyisen taloudellisuusajattelun myötä muuttuneet siten, että niissä on lahopuuta entistä vähemmän, tai ns. vanhoja metsiä tapaa entistä harvemmin.

Taantuneita metsien lajeja

  Metsäkanalinnut pyy, teeri ja metso voitaneen mainita tässä yhteydessä. Kenties eräänä syynä niiden taantumaan lienee metsien ojitus, joka vaikeuttaa poikasten liikkumista.

 Kuten pyy, teeri ja metso ovat taantuneet, aivan samoin tuntuu käyneen myös niitäkin ravinnokseen käyttävälle kanahaukalle, sekä päiväpetolinnuista myös ampuhaukalle, mehiläishaukalle ja hiirihaukalle.

Kuusitiainen, kuukkeli, sirittäjä ja tiltaltti kuuluvat Ruoveden metsäiseen pesimälajistoon, mutta pesinnät ovat viime vuosina vähentyneet. Kuukkeli on näillä seuduilla esiintymisalueensa etelärajoilla, ja sen kohdalta voidaan todeta sen todennäköisesti vielä viime vuonnakin pesineen Ruoveden alueella.

Kuusitiainen on laji joka tuntuu vähitellen urbanisoituvan, sillä sitä tavataan talvisin lintulaudoilla jopa esimerkiksi aivan Ruoveden keskustassa.

Tiltalttimäärät ovat voimakkaasti vähentyneet, vaikkakin kahtena viime kesänä tynnyrilinnun tiputtelua on voitu kuunnella melko monella reviirillä.

Taantuneita peltoalueiden lajeja

 Esimerkkeinä tässä yhteydessä voidaan mainita peltosirkku, varpunen, kuovi, kivitasku sekä töyhtöhyyppä.

Peltosirkku ei näyttäisi enää moneen vuoteen kuuluneen Ruoveden pesimälinnustoon, vaikka 1-3 koirasta on tavattu laulelemassa reviireillä.

Varpunen on vähentynyt maaseutumiljööstä voimakkaasti. Tosin sen sijaan se on myös urbanisoinut ja siirtynyt kyläkuntiin.

Kivitaskun vähenemiseen lienee vaikuttanut mm pellonreunojen pensoittuminen.

Kuovi ja töyhtöhyyppä ovat pesimätavoiltaan samankaltaisia. Ne pesivät  mullospelloille, jolloin peltoa muokattaessa pesintä on vaarassa tuhoutua. Kenties juuri sarkaojien vähentyminen on kuitenkin tärkein syy niiden taantumiseen.

Ruoveteläisiä lintubiotooppeja

 Ruoveden luonnosta löytyy muutamia tyypillisiä elinympäristöjä omine lajeineen.

Siikanevan soidensuojelualue:

Etelä-Suomen suurin keidassuo tarjoaa pesintämahdollisuuksia mm kapustarinnalle, keltavästäräkille, lirolle ja valkoviklolle.

Helvetinjärven kansallispuiston vanhan metsän alueet, Susimäen aarnialue, Siikanevan metsäsaarekkeet sekä Hanhon vanhan metsän alue:

 Pohjantikka on näiden alueiden pesimälajistoa, pikkusieppo esiintyy mutta ei ole enää tavattu pesivänä sekä idänuunilintua tavataan soidinaikoina.

Harjualueet mäntykankaineen:

 Tämän biotoopin pesimälinnuista voisi mainita leppälinnun, käen, kangaskiurun ja kehrääjän. Nämä kaikki ovat taantuneita lajeja, kangaskiuru ja kehrääjä ovat viime vuosina pesineet ainoastaan 1-2 parin voimin.

Ruoveden lintujärvet:

 Niitä ovat Ruojärvi Pappilankylällä, Risujärvi Pohtionperällä sekä Alhonjärvi Tuuhoskylällä. Nämä kaikki ovat reheviä, osittain umpeenkasvaneita järviä, jotka tarjoavat suojaa ja pesintämahdollisuuksia ominaisille lajeilleen. Tässä yhteydessä on mainittava myös Hanhonlahti Väärinmajassa. Viime vuosien harvinaisia pesijöitä näillä paikoilla ovat olleet mm heinätavi, ruskosuohaukka sekä kaulushaikara.

Muuttolintuja Ruovedellä

 Kun listataan Ruoveden linnustoa, oman värinsä havaintoihin tuovat linnut jotka pysähtelevät Ruovedelle muuttoaikoinaan keväin - syksyisin matkallaan pohjoisille tai koillisille pesimäalueilleen.

Joitakin lajeja saatetaan tavata vain muuttolennossa.

Täällä pysähteleviä lajeja ovat mm uivelo, alli, piekana, pikkukuovi, lapinkirvinen, sinirinta, pulmunen ja lapinsirkku sekä harvinaisemmista joitakin kertoja tavatut sepelrastas, tylli ja heinäkurppa.

Heinäkurppia on tavattu Ruovedellä kolmena syksynä, joka kerran samalla muutaman hehtaarin peltoalueella. Lintuja on tosin etsitty muualtakin.

Erikoisiin muuttolintuihin Ruovedellä kuuluu koskikara, joka pesii pohjoisessa ja viettää kylmimmän talven ajan Murolekoskella. Talvella 2004-2005 alueella talvehti 8 lintua, aiempina talvina lintuja on saattanut olla 15-20 yksilöä.

Vaelluslinnut ja eteläisten lämpövirtausten tuomat vakiovierailijat

Lintulajeja, joiden esiintyminen ja määrä riippuu esimerkiksi niiden ravintotilanteesta pesimäalueillaan ovat mm taviokuurna, isokäpylintu, tilhi ja pyrstötiainen. Näistä pyrstötiainen ja isokäpylintu ovat myös Ruoveden pesimälajistoa.

Nyt maaliskuun lopulla 2005 tätä kirjoitettaessa harvinainen havainto on lapinpöllöstä Pourun ja Jokelanperän suunnalla. Ainoa Ruoveden lapinpöllöhavainto oli vuodelta 1974, mutta nyt Ruovedellä soidintaa peräti kolme lapinpöllökoirasta ja muuallakin Pirkanmaalla on havaittu 5 yksilöä.

Harjalintu ja kattohaikara voidaan mainita esimerkkeinä linnuista joita on mahdollista tavata Ruovedelläkin ilmavirtausten ollessa suotuisia.

Harjalintu on Ruovedellä tavattu kymmenisen kertaa ja kattohaikarasta on lähes yhtä monta havaintoa, parhaimmillaan kolmesta linnusta Pajuskylän suunnalta.

Lintuharvinaisuuksia Ruovedellä

 Tämän kirjoituksen alussa mainituista kahdesta pohjankiislasta toinen ammuttiin, oletettavasti määrittämisen helpottamiseksi.  Nykyisin hyvien lintuoppaiden ja tehokkaiden kiikareiden ja kaukoputkien aikakautena tämä ei enää ole tarpeen.

Ensimmäinen Ruovedellä koskaan tavattu mustahaikara, syksyllä 1976, tosin myös ammuttiin mutta vahingossa sorsana. Mustahaikarasta toinen havainto on vuodelta 1993.

13.10.1984 löytyi kohmeinen nuori pikkuhaikara Visuvedeltä. Se otettiin talteen, toimitettiin Heinolan lintuhoitolaan ja sieltä edelleen lentokyydillä Espanjaan. Pikkuhaikara on Suomen mittapuun mukaan harvinaisin koskaan Ruovedellä tavattu lintulaji, sillä tuo havainto oli vasta kolmas Suomesta. Tämän jälkeen linnusta on vain yksi havainto Suomesta.

 22.5.2003 oli upea hetki myös allekirjoittaneen omalla lintuharrastajauralla. Olin yksi kolmesta aktiivilintuharrastajasta joka sai iltahämärässä nähdä Muroleen Joutsenusjärvellä rääkkähaikaran.

Lintu havaittiin tuolloin Suomessa vasta viidennen kerran. Aamuksi paikalle ympäri Suomea saapunut runsasluinen bongarijoukko ei kyseistä lintua enää havainnut.

Ruoveden linnusto tulevaisuudessa

Kuten aiemmin jo on todettu, linnustomme muuttuu vähin erin sekä laji- että yksilömääriltään.

Esimerkiksi meriharakka on nyt kolmen vuoden ajan pesinyt Ruovedellä.

Jos haluaa hieman ennustella niin voisi olettaa seuraavien uusien pesimälajien olevan pikkuvarpunen ja hieman myöhemmässä vaiheessa kyhmyjoutsen. Pikkuvarpunen on nykyisin jo varsin yleinen Tampereen seudulla ja kyhmyjoutsenkin on jo joitakin vuosia pesinyt Pirkanmaalla muutaman parin voimin.