Yhteystiedot

Pajusen Eräilijät ry
Pajuskyläntie 674
34870 Visuvesi
Allan Arponen
0400-426817
allan.arponen@netti.fi

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Kota-akat

Kun vain miehet pääsivät pääasiassa osallistumaan Eräkeskuksen talkoisiin, alkoi naispuolisiinkin jäseniin iskeä kipinä: "mekin haluamme osallistua". Samaan aikaa alkoi Eräkeskuksessa vierailla erilaisia ryhmiä, joille keiteltiin kahvia, ja haluttiin tarjota myös purtavaa. Ensin hommat uhkasivat kaatua vain parin ihmisen harteille, mutta pian päätettiin kutsua naiset koolle ja alettiin suunnitella Kota-Akkojen toimintaa. Nyt ruokailut ja kahvitukset järjestää pieni ryhmä vuorollaan, ja kaikki pääsevät näin osallistumaan Eräkeskuksen toimintaan. Myös Kota-Akkojen toiminta perustuu talkoohenkeen. Suunnitteilla on, että ruokailuista saaduilla voitolla käydään esimerkiksi yhteisellä retkellä tai hankitaan vaikkapa lisäkoulutusta.

Jokaisen asiakkaan kanssa sovitaan erikseen, millaisen ruokailun he virkistyspakettiinsa haluavat. Kota-akat pyöräyttävät sopimuksen mukaan asiakkaalle niin keitot kuin kiusauksetkin ja lihapullat ja käristyksetkin. Raaka-aineina käytetään erähenkeen sopivia aineita, kuten riistaa, sieniä ja marjoja.

Käytettävissä on myös soppatykki, joten isompienkin ryhmien keittoruokailu onnistuu.

ruisleivat.jpg


 

 paasiaiskakku.jpg