Näköalatorni

Kesällä 2004, polun ollessa jo lähes valmis, oli aika aloittaa ehkä eniten pelkoja aiheuttanut osio: näköalatornin pystytys. Tarvikkeet oli viety jo talven lumilla Varpusvuorelle.

Monet kerrat oli paikan päällä tornin pystytystä jo käyty suunnittelemassa, kokemusta kun kenelläkään ei moisen hökötyksen rakentamisesta ollut. Piirustuksien mukaan tornin ylin tasanne kohoaisi 10 metrin korkeuteen.

Niinpä sitten päädyttiin ottamaan yhteyttä entisiin ja nykyisiinkin sähkömiehiin, ja heidän avullaan tehtiin suunnitelma pystytyksestä; ensin kootaan tornin puolikkaat maassa valmiiksi, jonka jälkeen nostetaan puolikkaat kaivinkoneen avulla pystyyn toisiaan vasten ja sähkömiehet kiipeävät pylväisiin kiinnittämään puolikkaat toisiinsa. Näin tehtiin, ja pystytys onnistui mutkitta.

Sitten alettiinkin taas omin voimin rakentaa tasanteita, kaiteita ja portaita torniin. Mieltä lämmitti, kun jo ennen syksyn räntäsateita päästiin maisemia ihailemaan näköalatornin ylimmältä tasanteelta.