Erä- ja luontopolku 

Saunan rakentamisen ohella paneuduttiin myös erä- ja luontopolun suunnitteluun ja materiaalin hankintaan. Polulle tehtävien taulujen kimppuun kävivät biologian lehtori Yrjö Makkonen, joka teki taulut luonnosta aikojen alusta tähän päivään, metsäinsinööriopiskelija Juha Koivu suunnitteli riista-aiheiset taulut, Siitosen Erkki käsitteli tauluissaan talousmetsiä, sekä seuran sihteeri Tapani Niskonen lintuja. Saimme lisäksi teettää taulut metsälehden metsäkoulusta. 

Allan Arponen ja Juha Koivu rakentelivat kesän aikana pyydyslaitteita reitin varrelle. Polulla on lisäksi monia luonnon omia nähtävyyksiä, kuten suopohjainen Varpusjärvi ja kaunis ja puhdas Mettisianlähde. 

Polku on noin 3,5 kilometriä pitkä. Sen kiertämiseen on hyvä silti varata aikaa parikin tuntia, sillä kohteiden tarkasteluun, näköalatornissa käyntiin ja taulujen tutkailuun kuluu yllättävän paljon aikaa.  

Polun kiertäjä voi halutessaan tilata Eräilijöiltä opastuksen polulle, jolloin polusta varmasti saa kaiken mahdollisen irti.